* Haku päättynyt * Kesätöihin 15-17-vuotias nuori

3.4.2022

Uuraisten urheilijat etsivät 15-17-vuotiasta nuorta kesätöihin. 

Tee hakemus 17.4. mennessä. 


Kesätyöntekijä tulee toimimaan ohjaajana / avustajana seuran järjestämissä kesän tapahtumissa. Näitä ovat mm. liikuntaleiri, yleisurheilukoulu, pesiskoulu ja muut kesän tapahtumat joissa Uuraisten Urheilijat ovat mukana.


Edellisvuosien kokemusten pohjalta työnkuva on kutakuinkin seuraavanlainen:

Uuraisten Urheilijat järjestää noin alakouluikäisille mm. yleisurheilukoulua sekä pesiskoulua. Apulaisohjaaja toimii aikuisvetäjän ohjauksessa auttaen ns. hallitsemaan tilannetta sekä mahdollistaen esimerkiksi rastityyppisen toiminnan koulukerran aikana. Tapahtumakerran ohjelma käydään tarvittaessa lävitse ennen tapahtumaa, jotta kaikki ohjaajat tietävät mitä kyseisellä kerralla tapahtuu.

Yleisurheilukoulussa osallistujat pääsevät tutustumaan erilaisiin yleisurheilulajeihin. Muutaman kerran kesässä järjestetään myös yleisurheilukisat. Kisoissa apuohjaaja toimii esimerkikisi jonkun lajin toimitsijana. Tämä tarkoittaa esimerkiksi pituushyppypaikalla yliastumisten valvontaa tai mittaustoimintaa.

Pesiksen osalta apuohjaaja on toiminut esimerkikksi parina jollekin osallistujalle, tilanteessa jossa osallistujia ei ole ollut tasamäärää. Esimerkiksi kopittelu on vaikeaa ilman paria. Myös vähän vastaavalla tavalla kuin yleisurheilukoulussa, pesiksessä apuohjaaja toimii myös rastien vetäjänä.

Apuohjaajat ovat osallistuneet myös urheiluseuran tapahtumien järjestämiseen. Viimekesänä apuohjaaja toimi kioskiapulaisena juoksutapahtumassa. Yhtähyvin apuohjaaja olisi saattanut olla ajanoton, ilmoittautumisen, tai vaikkapa liikenteenohjauksen apulaisena (aikuisen kanssa).

Lähtökohtaisesti avoimella, reippaalla ja itsenäisellä lähtölasenteella pärjää todella hyvin! Aikuiset vetäjät ohjaavat ja kouluttavat sen mitä apu-ohjaajalta odotetaan.


Lisätietoa OP:n sivuilta