Lasten ja nuorten ryhmät 

Kauden 2025-2026 lasten ryhmien ilmoittautuminen avautuu Maanantaina 11.8. klo 10. Jumppakauden avaamme viikolla 35. Tervetuloa mukaan! 

Liikuntaleikkikoulu (2021-2022 syntyneet)

Lapsen tulee olla täyttänyt 3v. ennen liikuntaleikkikoulun alkamista.  Liikuntaleikkikoulussa lapset pääsevät harjoittelemaan erilaisia liikunnallisia ja sosiaalisia taitoja leikin avulla. Jumpassa leikitään lasten ehdoilla ja lapset saavat myös itse vaikuttaa leikkituokioiden sisältöön omilla toiveilla. Jokainen jumppakerta suunnitellaan tietyn aiheen ympärille. Lapsi oppii jumpassa perusmotorisia taitoja, ryhmässä toimimista sekä tuntee onnistumisen iloa!

Ryhmä kokoontuu lukukauden aikana 15 kertaa ja ryhmään mahtuu 15 jumppaajaa.

Ympäristön virikkeellisyys voi haitata osaa lapsista keskittymään, joten lapset jumppailevat ohjaajien opastuksella, ilman vanhempia.

Aika: Tiistaisin klo 17:15 - 18:00  (alkaen 26.8.)
Paikka: Uuraisten koulukeskuksen liikuntasali, lohko 2
Ohjaajat: Sanni Vanhatalo

OSALLISTUMISMAKSU: 
60 € / lapsi / lukukausi*
* Uuraisten Urheilijoiden jäsenmaksu 5 € / lapsi. Maksetaan kerran kalenterivuodessa.

Uuraisten Urheilijoiden jäsenmaksu tulee olla maksettuna ennen syyskauden alkua. Suoritus maksusta tarkistetaan syksyn ensimmäisellä jumppakerralla. Jos olet maksanut jäsenmaksun jo vuonna 2025, uutta maksua tämän vuoden aikana ei tarvitse maksaa. 

Osallistumismaksut laskutetaan sähköpostitse. Osallistumismaksulaskut lähetetään kerran lukukaudessa ilmoittautumisen yhteydessä annettuihin sähköpostiosoitteisiin. 

Lapsi voi käydä kokeilemassa ryhmässä kaksi ensimmäistä kertaa ennen kuin hänestä peritään osallistumismaksu. Mikäli lapsi päättää lopettaa jumpan kesken kauden, osallistumismaksua ei palauteta (poikkeuksena terveydellinen peruste, lääkärintodistus). 

HUOM! Järjestävän seuran puolesta lapsia tai aikuisia ei ole vakuutettu. Lapset ja aikuiset liikkuvat salissa omalla vastuulla.

Temppukoulu (2019-2020 syntyneet)

Temppukoulussa lapset pääsevät opettelemaan liikkumisen perustaitoja erilaisten leikkien kautta; esimerkiksi heittämistä, hyppimistä, rytmitaitoja ja paljon erilaista kehonhallintaa vaativia harjoitteita. Jokainen kerta suunnitellaan tietyn aiheen tai tekemisen ympärille. Tärkeintä on, että lapsi saa kokea liikunnan iloa ja paljon onnistumisen hetkiä! 

Ryhmä kokoontuu lukukauden aikana 15 kertaa ja ryhmään mahtuu 15 temppuilijaa.

Ympäristön virikkeellisyys voi haitata osaa lapsista keskittymään, joten lapset jumppailevat ohjaajien opastuksella, ilman vanhempia.

Ryhmässä ohjaajat ovat alaikäisiä, joten jokaiselle kerralle tarvitaan vastuuaikuinen. Vastuuaikuisten roolia hoitavat jumppaajien omat huoltajat omalla vuorollaan. 

Aika: Torstaisin klo 17:15 - 18:00  (alkaen 27.8.)
Paikka: Uuraisten koulukeskuksen liikuntasali, lohko 3
Ohjaajat:  Olivia Neuvonen

OSALLISTUMISMAKSU: 
60 € / lapsi / lukukausi*
* Uuraisten Urheilijoiden jäsenmaksu 5 € / lapsi. Maksetaan kerran kalenterivuodessa.

Uuraisten Urheilijoiden jäsenmaksu tulee olla maksettuna ennen syyskauden alkua. Suoritus maksusta tarkistetaan syksyn ensimmäisellä jumppakerralla. Jos olet maksanut jäsenmaksun jo vuonna 2025, uutta maksua tämän vuoden aikana ei tarvitse maksaa. 

Osallistumismaksut laskutetaan sähköpostitse. Osallistumismaksulaskut lähetetään kerran lukukaudessa ilmoittautumisen yhteydessä annettuihin sähköpostiosoitteisiin.

Lapsi voi käydä kokeilemassa ryhmässä kaksi ensimmäistä kertaa ennen kuin hänestä peritään osallistumismaksu. Mikäli lapsi päättää lopettaa jumpan kesken kauden, osallistumismaksua ei palauteta (poikkeuksena terveydellinen peruste, lääkärintodistus). 

HUOM! Järjestävän seuran puolesta lapsia tai aikuisia ei ole vakuutettu. Lapset ja aikuiset liikkuvat salissa omalla vastuulla.

Harrastevoimistelu - Kiteet
(2014-2016 syntyneet)

Kiteet on harrastevoimisteluryhmä, jossa harjoitellaan voimistelun alkeita monipuolisesti ja tutustutaan voimistelussa käytettäviin välineisiin. Osana harjoittelua on myös kehon hallinta ja voimistelun tekniikka. Eikä tietenkään unohdeta leikkejä ja musiikkia!

Ryhmä kokoontuu lukukauden aikana 15 kertaa ja ryhmään mahtuu 15 voimistelijaa.

Ryhmässä ohjaajat ovat alaikäisiä, joten jokaiselle kerralle tarvitaan vastuuaikuinen. Vastuuaikuisten roolia hoitavat jumppaajien omat huoltajat omalla vuorollaan. 

Aika: Tiistaisin 18:00 - 19:00  (alkaen 26.8.)
Paikka: Uuraisten koulukeskuksen liikuntasali, lohko 3
Ohjaajat:  Elli Pasanen 

OSALLISTUMISMAKSU: 
60 € / lapsi / lukukausi*
* Uuraisten Urheilijoiden jäsenmaksu 5 € / lapsi. Maksetaan kerran kalenterivuodessa.

Uuraisten Urheilijoiden jäsenmaksu tulee olla maksettuna ennen syyskauden alkua. Suoritus maksusta tarkistetaan syksyn ensimmäisellä jumppakerralla. Jos olet maksanut jäsenmaksun jo vuonna 2025, uutta maksua tämän vuoden aikana ei tarvitse maksaa. 

Osallistumismaksulaskut lähetetään kerran lukukaudessa ryhmien omiin whatsApp- ryhmiin. 

Lapsi voi käydä kokeilemassa ryhmässä kaksi ensimmäistä kertaa ennen kuin hänestä peritään osallistumismaksu. Mikäli lapsi päättää lopettaa jumpan kesken kauden, osallistumismaksua ei palauteta (poikkeuksena terveydellinen peruste, lääkärintodistus). 

HUOM! Järjestävän seuran puolesta lapsia tai aikuisia ei ole vakuutettu. Lapset ja aikuiset liikkuvat salissa omalla vastuulla.

Harrastevoimistelu - Tähdet
(2017-2019 syntyneet)

Tähdet on harrastevoimisteluryhmä, jossa harjoitellaan voimistelun perustaitoja ja opetellaan myös uusia taitoja. Tutustumme lisäksi voimistelussa käytettäviin välineisiin, eikä tietenkään unohdeta leikkejä eikä musiikkia!

Ryhmä kokoontuu lukukauden aikana 15 kertaa ja ryhmään mahtuu 15 voimistelijaa.

Aika: Tiistaisin klo 17:15 - 18:00  (alkaen 26.8.)

Paikka: Uuraisten koulukeskuksen liikuntasali, lohko 1
Ohjaajat: Elli Pasanen ja Aili Lindberg